Takku

Takku

maanantai 2. kesäkuuta 2014

Koottuja kuulumisia

Paimensukuisen lapinkoiran seuran katselmuksessa huhtikuub lopulla Kukkipuun Bievla ja Viertu pääsivät loppukehään. Onnea!

Kevään aikana ovat Kukkipuun pojat saaneet jälkikasvua: Viertu Kajaskiven kennelissä, Bakti Omituinen kennelissä ja Tieva Ettäänperän kennelissä. Onnittelut!

Toukokuun alussa Kukkipuun Varri lähti tuon puoleisille tuntureille. Kaivaten ja osaaottaen.

'****
Kennelin olot ja asukit sivua päivitetty uusin kuvin.

torstai 27. maaliskuuta 2014

maanantai 10. maaliskuuta 2014

lauantai 1. helmikuuta 2014

perjantai 6. joulukuuta 2013

Vähän päivityksiä

Tarinat on nyt liitetty mukaan linkkeinä. Eli Tarinat- sivulta pääsee lukemaan juttuja.
Samoin Katselmustulokseton linkitetty Paimensukuisen Lapinkoiran sivuille.